hallitusohjelma, lainsäädäntö, norminpurku, yleinen

Normit purkuun

Kansliapäällikkö Harri Pursiainen (Kuva: LVM)
Kansliapäällikkö Harri Pursiainen (Kuva: LVM)

Kaikki liikenteen ja viestinnän lait on käyty läpi ja liikenne- ja viestintäministeriön listalla on 36 lakia, joilla normeja puretaan. Joukossa on isoja ja pieniä uudistuksia, joista osa siivoaa hallintoa, mutta monet niistä näkyvät myös tavallisen ihmisen arjessa.

Jo vuodenvaihteessa vapautettiin kevytajoneuvojen (Segway ym.) sääntely ja kevennettiin traktorin kuljettajien vaatimuksia. Myös monia autoilijoita kiukuttaviin sakotuksiinkin johtaneet pikkutarkat säännöt pysäköintikiekoista on jo uusittu.

Norminpurku ei tarkoita vain harmillisten pykäläkummajaisten poistamista, vaan listalle nousee paljon isompiakin kysymyksiä. Lähes jokaista aikuista suomalaista koskee esimerkiksi ajokortin hankintamenettely. Tavoitteena on se, että entistä enemmän painoa olisi ajotutkinnossa osoitetuilla taidoilla eikä niinkään laissa säädettyjen tuntimäärien istumisella oppitunnilla tai auton ratissa.

Norminpurulla voi helpottaa myös yritystoimintaa. Tienvarsimainonnan piinallisen tarkka normitus siivotaan. Postin ja sähköisen median toimilupasääntely kevennetään. Myös tiukkaa sähköisen median mainonnan sääntelyä suunnitellaan kevennettäväksi.

Osa norminpurkulistan hankkeista on huomattavan suuria. Liikennepalveluista annetut lait perataan vaalikauden aikana. Erityisesti henkilöliikenne, bussit ja taksit, on erittäin tiukasti säännelty ala. Nyt asia arvioidaan perusteellisesti.

Suurin osa liikenteen ja viestinnän toimialan normeista pohjautuu Euroopan unionin sääntelyyn. Monesti normeihin kuitenkin lisätään täällä omia kiemuroita ja kansallisia lisävaatimuksia. Niistä tulisi pääsääntöisesti päästä eroon. Ministeriö toimii aktiivisesti myös kansainvälisillä areenoilla normien purkamiseksi.

Mitä merkittävämpiä normeja puretaan, sitä varmemmin sille löytyy vastustajia. Olen havainnut, että elinkeinoelämän piiristä tulee lisääntyvästi jopa vaatimuksia uusiksi normeiksi tai ”Suomilisiksi”. Joskus normeja saatetaan perustella aivan eri syillä kuin mikä luultavasti on asian ajamisen varsinainen tarkoitus. Taka-ajatuksen ymmärtäminen ei usein ole vaikeaakaan.

Moni kuluttajalle tarpeeton tai jopa haitallinen normi saattaa nimittäin olla edullinen jollekin yritykselle tai eturyhmälle. Kuluttajan suojaksi tarkoitetut pykälät kääntyvät silloin kuluttajaa vastaan esimerkiksi rajoittamalla kilpailua. Koska kuluttajien edun-valvonta ei yleensä ole organisoitua, norminpurun vastustajien kuuntelu vaatii kriittistä korvaa.

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Normit purkuun

Kommentointi on suljettu.